Kommentoitu kierros Ratzeburgin tuomiokirkossa.
 



 

Joka etelästä käsin astuu moninkertaisesti porrastetun romaanisen pääoven kautta eteishalliin, seisoo kirkon nuorimmassa tilassa, jota on pidettävä keskiajan tiiliarkkitehtuurin kallisarvoisuutena. Tämä muodostaa koko rakentamisen päätöksen ja kruunauksen (n. vuonna 1220 loppuun saatettu).
Seinässä oleva kivitaulu kertoo tuomiokirkon perustamisesta Henrikki Leijonan toimesta. Neljästä puolipylväästä koostuva kaunis keskipilari kantaa holvit. Itäseinässä on pieni apsis, jossa keskiajalla oli Marian alttari. Tuomiokirkko on pyhitetty Marialle ja evankelista Johannekselle. Eteläseinustalla olevat urut (Becker/Kupfermühle) otettiin käyttöön vuonna 1985.



Ystävällisesti klikkaa pieniä kuvakkeita nähdäksesi ne isompina.

 

   
   
   
   

 




 

Kun on kävelty samoin runsaasti porrastetun pääportaalin läpi ja päässyt tornin halliin, näkee edessään keskilaivan, joka loistaa tiilikivien lämpimissä väreissä valkoisiksi rapattuine holveineen. Lännessä näkyvät paksut muurit, jotka alun perin oli suunniteltu kaksitornisen rakennelman ympärille, kantavat mahtavan tornin, ”vartijan”, jonka piti varjella pimeydeltä ja tuholta. Idässä avautuvat apsiksen puoliympyrässä kolme kaari-ikkunaa kohti nousevaa valoa. Kaarien yhdistämät pylväät (erilaisine pylvässärmineen) painottavat romaanisen kirkon tie- luonnetta: tie johtaa pimeydestä kohti valoa. Ristilaivan sisäänkäyntikaaren alla oleva myöhäisromaaniselta ajalta (n. 1260) oleva Marian ja Johanneksen riemuristi hallitsee tilan ja tien. Katse kahteen ensimmäiseen oikealla ja vasemmalla olevaan valtavaan pilariin osoittaa koko tuomiokirkossa esiin kaivetun vankan tiilimuurin eloisuuden.



 


 

Kristuksen, Marian ja Johanneksen mahtava riemuristi korostaa optisesti tätä tietä kohti valoa. Risti on peräisin myöhäisromaaniselta ajalta n. vuodelta 1260. Jos katselette oikealla ja vasemmalla olevia mahtavia pylväitä, saatatte kuvitella näiden seinätukien mahtavuutta ja voimaa. Nämä pylväät olivat aina vuosien 1953 ja 1966 välillä tapahtuneeseen suureen restaurointiin saakka olleet valkoisen värin peittäminä.


 


 

Kun kulkee keskilaivaa pitkin alttaria kohti, huomaa ikkunavyöhykkeen muurissa olevan ”rakentamissauman” . Todennäköisesti oli pakko idässä kuorin rakentamisella aloitetussa muurin rakennusvaiheessa pitää tauko, ennen kuin voitiin jatkaa rakentamista muunvärisillä tiilillä. Tämä ei ole epätavallinen menettelytapa keskiaikaisia kirkkorakennuksia ajatellen. Ratzeburgin tuomiokirkkoa silmällä pitäen suhteellisen lyhyt rakennusaika n. vuosien 1160 ja 1220 välillä johti arkkitehtonisten elementtien suhteellisen yhtenäiseen ilmenemismuotoon.

 

Pohjoinen pilari, joka sijaitsee ensimmäisten alttarille johtavien seitsemän askelman kohdalla, kannattaa Hinrich Matthes`in (1576, pohjoissaksalainen renessanssi) tekemillä runsailla puuveistoksilla koristetun saarnatuolin. Takaseinässä oleva korkokuva esittää tuomiokirkon ensimmäisen luterilaisen papin, Georg Uslerin. Hän välittää vaikutelman ikään kuin hän seisoisi siinä ylhäällä ilmi elävänä.


 

   




 



 

Neliöinti, keski- ja ristilaivojen läpitunkeutuminen, muodostaa arkkitehtonisen keskipisteen. Se tarjoaa silmälle suurenmoisia tilavaikutelmia.
Tässä ovat mm. kuorituolit, jotka alkuperäisine osineen ovat Pohjois-Saksan vanhimpia (n. vuodelta 1200). Niiden ankarat muodot ovat puuveistosten koristamat. Kuoriurut (Rieger/Österreich) pystytettiin 1972. Neliöinnissä on edelleen vuodelta 1440 oleva pronssinen kastemalja, pronssinen pääsiäiskynttelikkö (Fritz Fleer 1967)sekä pronssinen lukupöytä (Karl-Heinz Goedtke 1975). Kivilattian alla olevassa syvänteessä on hautakammio (ei krypta), jossa ovat Lauenburgin herttuaperheen jäännökset (yleisöltä pääsy kielletty).



 




 

Kuorineliö on ripustetun köyden avulla eristetty vapaalle liikkumiselle avoinna olevasta muusta kirkonrakennuksesta, mutta vierailijat saattavat tästä oikein hyvin katsella kahden kuoriseinän kohdalle pystytettyjä, runsaasti koristettuja goottilaisia kolmi-istuimia. Vanhemman tuolin sivuseinissä on nähtävänä ”Jeesuksen juuret” sekä tammen alla oleva piispanhahmo.



 

   
   
   



 

Kolmi-istuimesta katse suuntautuu kohti alttaria, joka on pystytetty apsiksen rajalle. Kysymyksessä on kirkon alkuperäinen alttari. Sen muurattu ydin harmaakivestä tehtyine perustuksineen tuli vuonna 1962 näkyviin poistetun barokkialttarin alta, kun kuorilattiaa madallettiin. Alttari rapattiin uudelleen ja siihen yhdistettiin kirkossa saatavilla ollut siipilippaan muotoinen myöhäisgoottilainen alttarikoroke. Tähän vanhaan lippaaseen liitettiin monivaiheisen kohtalon jälkeen jo vuonna1634 kappaleita eri ajoilta. Keskiosa sisältää passiotaulun n. vuodelta 1430 ”yhdestä kivestä hakattu” (korkeakorkokuva), sen yläpuolella määräävänä hahmona hopeaan valettu ”salvator mundi” (maailman Vapahtaja).Vuodelta 1634 olevasta barokkiaikaisesta hahmojen rivistöstä se säilyi ainoana varkaudelta. Kuorin siivissä on goottilaiselta ajalta peräisin olevia maalattuja ja kullattuja veistettyjä apostoli- ja pyhimyshahmoja.



 

   



 

Kun kääntää katseen taakse, näkee länsiseinän kohdalla uudet urut (Rieger/Österreich 1978).Viimeisen holvikaarin edessä roikkuu vuodelta 1674 peräisin oleva iso messinkinen kynttilävalaisin, jota kruunaa kaksi ristiinnaulitun kuvaa.. Neljä pientä ikkunaa ja torniseinässä oleva iso ikkunanruusu ovat Bülowin perheen (1969) lahjoittamat.


 


 

 
Pohjoisesta poikkirakennuksesta johtaa pääovi vanhimpaan osaan ristikäytävää. Sen yllä roikkuu herttua August von Sachsen-Lauenburg`in ja tämän vaimon (G. Titge 1649) korkea hautataulu. Tässä kohtaa näkee myös kuorin tuolirivistön takaseinään kiinnitetyt, koristeellisesti veistetyt tuomioherra-vaakunat, jotka ovat peräisin entisiltä kapitulin istuimilta (vastaavasti myös eteläisessä poikkirakennuksessa).



 



 

Seuraavassa pohjoisessa sivukuorissa löydettiin ja avattiin sakastin pieni sisäänkäynti romaaniselta ajalta. Sen vieressä olevaan seinään ripustettu Ansverus-taulu (1681) esittää kahdessatoista kuvassa St.Georgsberg`in luostarin apotin tarunomaisen elämäntarinan. Hänet kivitettiin kuoliaaksi vuonna 1066, julistettiin myöhemmin pyhimykseksi ja kunnioitettiin marttyyrinä. Hänen rumiinsa on haudattu tuomiokirkkoon. Hänen 900. kuolinpäivänään (15. heinäkuuta 1966) tuomiokirkko vihittiin viimeisimmän restauroinnin jälkeen uudelleen käyttöön juhlallisessa jumalanpalveluksessa.


 



 

Tie takaisin eteläisen sivulaivan kautta johtaa Lauenberg`in ”kappelin” ohi, jossa ovat vuodelta 1637 peräisin olevat herttuan tuolit (alkuaan Katariinan kappeli, myöhäiseltä 14. vuosisadalta).


 



 

Kun on päästy viimeisen pylvään kohdalle, näkee vastapäätä olevassa pohjoisen sivulaivan seinässä goottilainen portaali, sen yllä vuonna 1963 esiin kaivettu vanha pyöreä kaari-ikkuna, joka antaa käsityksen sivulaivan ikkunoiden alkuperäisestä sijainnista. Siihen päättyy ristikäytävän läntinen osa. Käytävä ei ole valitettavasti sellaisenaan enää säilynyt. Jälleen käytettävissä oleva ensimmäinen tilanosa pitää sisällään varusesineitä, jotka aiemmin olivat tuomiokirkossa, lasikaappeja, joissa säilytettiin hiippakunnan historiaa kuvaavia todisteita (asiakirja, piispansinetti, liturgisia pukuja).

Ennen kuin kirkosta jälleen poistutaan, katse kohdistuu läntisen seinän värillisissä ikkunoissa (19. vuosisadan loppuvaiheilta) näkyvään kahteen hahmoon, jotka esitetään vaimoineen: Henrikki Leijona ja suurherttua Friedrich Wilhelm von Mecklenburg-Strelitz. Kummatkin liittyvät tiiviisti tuomiokirkon historiaan (valokuvassa ylhäällä oikealla: ikkunan yksityiskohta, jossa Henrikki Leijona perustajana, jolla on Ratzeburgin tuomiokirkon pienoismalli oikeassa kädessään).
 


* * *
 

Tämä kuvaileva kierros pohjautuu osittain Ingeborg Hildebrandt`in tekstiin.
Suomennoksen on suorittanut Edgar Naupert yhdessä Dietrich Oehlandtin kanssa.
16. 4. 2010.